Tuli, vesi, puu, maa ja metalli. Kiinalainen viismauste perustuu, kuten niin moni muukin asia kiinalaisessa kulttuurissa, ajatukselle viiden peruselementin tasapainosta. Ruoanlaitossa tämä tarkoittaa sitä, että ruoka, johon on saatu näiden elementtien harmonia, ei ole ainoastaan hyvää, vaan sen uskotaan myös tasapainoittavan ihmiskehoa ja edistävän näin terveyttä. Eikä tällä tavoin mietitty ruokavalio varmaan ihan kaikista epäterveellisin olekaan. Makuja siitä ainakin löytyy.
Viismausteen valmistaminen on varsin yksinkertaista. Paahdetaan vain mausteita kuivalla pannulla sen verran, että maut heräävät, ja jauhetaan mausteet sitten huhmareessa. Tämä on niin helppoa, että en näe mitään syytä valmistaa viismaustetta etukäteen varastoon. Vastajauhetuissa mausteissa kun kuitenkin on aina paremmin makua.
Tarvitaan:
Fenkolin voi korvata aniksen siemenillä ja kanelin cassian kuorella. Myös muita mausteita, kuten kuivattua mandariininkuorta käytetään, eikä mausteiden määrä ole välttämättä aina viisi. Jokainen viismausteen jauhaja voikin alkemistina miettiä omat viismausteet, joissa viisi peruselementtiä yhdistyvät täydellisen tasapainoisesti.
Viismaustetta käytetään usein rasvaisten lihojen, kuten possun tai ankan maustamiseen.
Viismausteella maustettu ankan rintafile.
Minulla on valmista 5-maustetta kotona melkein aina ja tykkään lisätä sitä wokkiruokiin. Kerran tosin lisäsin vahingossa liikaa eikä se ollut niin hyvää…
Itse asiassa minulla on noita kaikkia aineksiakin kotona,joten voisin tehdä sitä itsekin.Kiitos vaan ohjeesta:)
Joo, liika on liikaa viismausteessakin. Dominoi helposti liikaa.
Näin muuten tässä joku päivä sitten jossain blogissa ohjeen, jossa tofu oli maustettu viismausteella. Vinks vinks.
Olenkin käyttänyt tofuun.Just silloin tuli sitä liikaa laitettua….
Minun pitää kokeilla sitä kanssa ja olla varovainen määrän kanssa,
Kiitos hienosta ohjeesta, voisikin tehdä itse taas vaihteeksi viismaustetta ja maustaa jonkun jouluisen lihapadan sillä.
Asiasta ihan toiseen, tein eilen tartar-pihviä ohjeellasi, mutta vaikka se oli tosi hyvää, taitaa se pelkistetympi tartar silti olla makuuni… Kuvia en saanut onnistumaan mitenkään, hirven tumma liha näytti aika pahalta niissä.
Minullekin tuli noista mausteista vähän joulu mieleen.
Muistan sen sinun pelkistetyn version
Pitääkin muistaa kokeilla sitä myös, Kuvaaminen, se on toisinaan tosi tuskaista ja toisinaan hyviä kuvia tulee kuin itsestään…
Onkin pitkään tehnyt mieli ankkaa, taidankin alkaa alkemistimiksi ja testata siihen viismaustetta. Saako sichuaninpippuria muualta kuin erikoiskaupoista? Huomasin, että se on kyllä ihan perusmerkkien valikoimassa, mutta en muista siihen törmänneeni perusruokakaupassa.
Laitoin muuten kanssa ankkaa. Lisäsin nyt vielä kuvankin siitä tuohon postauksen perään.
Sichuaninpippuria en ole nähnyt perusmarketeissa, mutta koukkaus erikoisliikkeen kautta kannattaa kyllä. Siinä on tosi ainutlaatuinen ja kiehtova maku.
Mielenkiintoista! En tiennyt tästä asiasta, sinä olet kuin wikipedia!
Hyvää viikonloppua!
No joo, en nyt sentään
Kirjoittaminen on kyllä hyvä tapa tutkia, selventää ja jäsentää asioita itselleen.
Mukavaa viikonloppua myös sinne Varkauteen!
Voihan viismauste! Se on tuolla kaapissa ihan unohduksissa! Valmista pussitavaraa tosin… Ankassa (jota hvyin harvoin meillä tehdään) en ole sitä käyttänytkään, kiitos siis vinkistä.
Niin, siellä se Herra Viismauste-parka hyljättynä kaapin nurkassa odottaa, kun ei kelpaa… Kaivahan se taas esiin, niin saadaan hymy taas Herra Viismausteen huulille!
Luit mun ajatuksia: teki mieli itämaista, ehkä jopa jotain rasvaisempaa. Ja tuosta kuivatusta mandariininkuoresta se sitten lähti: ankkaa viismausteella ja mandariinisiirapilla! Kiitos inspiraatiosta!
Mandariinisiirappi on hieno idea! Minun piti kanssa laittaa mandariinia tuohon ankan viismausteeseen, mutta jätin sitten tällä kertaa väliin, kun sinne ankan alle tuli sellainen sitruunainen pasta, joten valelin päälle vain hiukan hunajaa.
Herkun näköistä tuo sun ankka!
Pitää käydä paikalliset aasiakaupat penkomassa jos löytyis tuota sichuaninpippuria niin pääsee testaamaan.
Ps. Ihan älyttömän hieno on tuo ylin maustekuva!
Kiitos kuvakehusta
Minulla on ollut nyt vähän aikaa tuollainen Nikonin kiinteän polttovälin AF-S Micro Nikkor 40 mm f/28 G objektiivi, jolla on ollut ilo kuvata näin talvellakin. Parempi valovoima kuin entisessä kitti objektiivissa ja pääsee myös mukavan lähelle kuvailee, jos siltä tuntuu.
Minäkin haluan tulla kehumaan kun on tuo ankka aivan älyttömän herkullisen näköistä!
Ei haukku haavaa tee sanotaan, mutta ei se ole totta. Aina kivempi jos joku välillä vähän kehuu. Kiitos.
Tykkään viismausteesta, mutta toisinaan aniksen maku tuntuu liian hallitsevalta. Liekö valmiissa maustesekoituksissa eroja?
On varmasti isojakin eroja. Mitä itse olen katsellut, niin jotkut valmissekoitukset on kyllä aika erikoisia. Jos esim sichuaninpippuri puuttuu kokonaan, niin en oikein tiedä voidaanko edes viismausteesta puhua. Vaikka viismausteen mausteet ja niiden suhteet vaihtelee, niin kyllä jotkut perusjutut pitää silti olla kohdillaan.
P.s. se “KannestaKanteen”- tagi on nyt Top 100 listalla asetettuna.
Meiltä kaapista löytyvä mausteseos on ostettu jostain Aasiakaupasta…varmaan Aseanic Tradingista: http://www.meechun.com/chi/item.html?ItemNo=SPICE%20POWDER%20-%204047&compID=meechun . Ainesosaluettelossa anis mainitaan ensimmäisenä, joten sitä sitten varmaan on eniten (aniseed, fennel, peppercorn, cinamon bark & ginger). Käännös on melko hassua englantia.
Juu, huomasin edellisen leipäpostauksen kohdalla. Hieno tagi!
Tähtianis ja sichuaninpippuri tuntuvat tosiaan noista valmiista seoksista usein puuttuvan. Onkohan ne sitten niitä kalliimpia mausteita, ja sillä tavoin säästetään, vai mikä lie syy.
Melkein samalla tuli itsekkin tehtyä, tosin viimeksi tuli laiskuutta paahtaminen jätettyä väliin
. Valmiita seoksia olen myös katsellut, mutta aika erikoisia olleet sisällöltään. Maustetta käytin luumu-hoisinkastikkeeseen, jolla kuorrutin kinkun, herkkua.
Kuulostaa herkulliselta. Itsekin tein vähän samanlaisen hoisin-viismauste jutun viime lauantaina ribseille.
jössös! Mäkin haluan tuallasen 40 mm objektiivin jos se tekis mustakin paremman kuvaajan
.
Hyvä juttu, hyvät kuvat!
Vielä ehtii kirjoittaa joulupukille. Tuota objektiivia kamerafriikit eniten suosittelivat ruokakuvaukseen Nikonille foorumeilla, kun tutkin mikä olisi paras valinta. Uskallan kyllä suositella myös. Täältä löytyy mielenkiintoinen keskustelu: camera lens for food?
Tilasin juuri Delicardilla ankkaa, tämä tuli siis ihan kuin tilauksesta. Olen joskus muistaakseni viismaustetta tehnyt, mutta paahtaminen taisi jäädä väliin. Nyt voisin kokeilla tällä reseptillä. Mikä sulla oli ankan sisälämpötila?
Itse asiassa juuri Delicard-lähetyksen mukana joskus aikoinaan saadusta vihkosesta tarkistin sen sisälämpötilan ennen ankan uuniin laittoa, ja se oli Petteri Luodon ohjeessa 58 °C. Uunista pois ottamisen jälkeen sisälämpötila luonnolisesti kohosi vielä muutaman asteen. Pelkäsin vähän, että tuleeko liian kypsää, mutta ei tullut. Aion ensi kerrallakin käyttää tuota 58 °C astetta.
Päivitysilmoitus: Duck à la Tangerine « masutoaitemu
Päivitysilmoitus: Höyrytetyt char siu bao sämpylät « Ankerias Vipunen
Wuhuu, pelastit! Olin varma että on maustetta kaapissa, vaan ei. Mutta kaikki raaka-aineet on, joten saadaan sittenkin possun lapaa reseptin mukaan maustettuna vielä tänään. KIITOS!
Kiva kuulla, että tästä postauksesta oli apua!
Päivitysilmoitus: Sichuaninpippuri – hua jiao | Ankerias Vipunen